maanantai 5. lokakuuta 2015

Kinkkuvoileipäkakku






Voileipäkakut kuuluvat repertuaariini aina isommissa juhlissa ja isommat juhlathan nää 2 vuotiskekkerit toki olivat!

Yleensä teen kerroksittain ruisvuokaleipää ja vaaleaa paahtoleipää, mutta tällä kertaa tein tummemmasta ja vaaleammasta paahtoleivästä koko komeuden. Isohan siitä tuli, kerroksia oli neljä ja leipiä 6/kerros. 

Kostutus kasvisliemellä ja väliin kahta eri täytettä: fetalla rikastettu erittäin valkosipulinen tsatsiki ja perus kinkkusoossi, johon laitan voileipäpikkelsiä, ruohosipulituorejuustoa, maustekurkkua pieninä kuutioina, palvirouhetta ja mustapippuria. Tsatsikista tuli aavistuksen ehkä turhankin valkosipulinen ottaen huomioon, etteivät kaikki ole niin kyseisen mausteen perään. ;) No, tällä mentiin ja hyvin teki silti kauppansa. :)

Päällinen oli kevytmajoneesia ja tuorejuustoa. Koristeluun kinkkua, kurkkua, paprikaa ja tomaattia. Olen nähnyt kauniimpiakin tuotoksia, mutta minulla homman sanelee leikattavuus/käytännöllisyys kakun ottajan näkökulmasta. Hienot herneenversot ym on näyttäviä joo, mutta miusta kakusta pitää saada helposti otettua palanen ilman, että tarvii riipiä jotain pois tai että mikään osio kärsii, mausta tinkimättä! Oon siis tällainen tavis näissä jutuissa ehdottomasti, enkä osaisikaan mitään hienouksia väsätä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti