sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pintaremontista hiukan

Kuten aiemmin jo kerroin, muutimme ensimmäiseen omaan kotiin. Ostimme 102 neliöisen rivaripäädyn noin kolmen kilometrin etäisyydeltä entisestä asunnostamme.
Asumme n.30 000 asukkaan kaupungissa ja varsinaiseen keskustaan on kodistamme 1,5km.

Remonttia asuntoon tehty vuosina 03-05, joten mitään suurempaa remppaa ei tarvinnut alkaa tekemään. Vaikka olisihan se kiva, jos saisi itse päättää kaikista materiaalivalinnoista ym., mutta se on myös kustannuskysymys ja koska rempat on tehty laadukkaasti, ei sen puoleen ole mitään tarvetta alkaa pistämään kaikkea matalaksi. Niinpä päädyimme vain hieman pintaremontoimaan, eli maalaamista ja tapetointia. :)

Tässä kuva olkkarista remontin keskeltä:


Mietimme, josko olisimme maalanneet katonkin valkoiseksi, kuten teimme kolmesta muusta huoneesta, mutta koska keittiö ja olkkari ovat periaatteessa yhtenäistä tilaa ja värimaailma mm. keittiön kaapistoissa ja kiinteässä vitriinissä, joka tilat jakaa, on puinen, todettiin puun värin sopivan kattoonkin. Voihan sen joskus vaikka maalatakin, jos enemmän alkaa häiritsemään.

Lopputulos (hieman jouluakin jo tuotu sisään):

 
Tässä jouluasussaan (jonkun tontun jalkakin päässyt kuvaan!):


Tässä näkyy vielä tehostetapettikin:



Kodinhoitohuoneeseen tuli valkoinen katto, kuten miehen pojan huoneeseen (jonka tapetin tulemme todennäköisesti joskus vielä vaihtamaan) sekä työ/vierashuoneen katto sai valkoisen maalin. :)

Joulusta kirjoittelen pian lisää, kunhan saan kuvia! ;)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Piparkakkutalo 2012


Tässä tämän vuoden tyylinäyte piparkakkutalosta. Miehen pojan kanssa väsäsimme!
En käytä koskaan kuumaa sokeria osien kiinnittämiseen, vaan aina samaa pikeeriä, kuin muuhunkin pursoitteluun (kananmunan valkuainen, tomusokeria ja tippa sitruunamehua) ja vuosi toisensa perään on mainiosti toiminut. Ei palaneita sormia, hermojen menetystä ja tönö pysyy vähintäänkin yhtä hyvin pystyssä. Vinkvink vaan ensi vuodelle, jos tänä vuonna poltit sormesi kuuman sokerin kanssa! :)

Laatikot on paistettu, kuusi tuotiin eilen sisälle ja se koristellaan tänään. Illalla laitetaan kinkku uuniin ja huomenna jouluvieraiden kelpaa saapua!

Nyt toivotan oikein rauhaisaa aatonaattoa ja sitä mukaa myös tunnelmallista joulua! <3

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmaa


Täällä on elelty hiljaiseloa. Olemme muuttaneet (siis oikeasti, ei blogi!) ja työt verottaa paljon myös, joten ei ole vain löytynyt aikaa päivittää blogia. Innostus on kuitenkin tallella, enkä ole vielä lopettamassa! ;)

Tällä hetkellä taustalla soi joululaulut, lanttulaatikot ovat uunissa, sinapit on tehty ja porkkanalaatikot sekä karjalanpaisti odottaa uuniin pääsyä. Kotikaljakin on lähes tulossa. Huomenna olisi imelletyn perunalaatikon vuoro ja sitä mukaa myös kalojen sekä myös pöydän kunkun eli kinkun paisto!

Aion postata ohjeitakin, kunhan aika antaa myöten, eiköhän tässä joululoman aikana aikaakin ala lötyymään. Oikein hyvää ja makoisaa joulun aikaa!!!

perjantai 31. elokuuta 2012

Kinuskikakku nro.4


Noniin, 4.kerta toden sanoo? :D
Tuli jälleen tehtyä kinuskikakkua, oikeastaan taitaa olla enemmänkin kuin 4.kerta, mutta kuvia en ole useammasta ottanut.

Tässä on 5 munan kakkupohja. Yleensä saatan kinuskikakkuihin tehdä pohjan, jossa on perunajauhojakin, mutta koska niitä ei ollut, pärjättiin pelkillä vehnäjauhoilla.
Tein pohjan siis "lasi-menetelmällä": tarvitaan kaksi lasia. Riko 5 huoneenlämpöistä munaa toiseen lasiin ja toiseen sokeria saman verran. Kaada sokeri kulhoon ja laita vielä vehnäjauhoja tyhjättyyn lasiin. Sekoita vehnäjauhoihin 1 tl leivinjauhetta ja 1tl vaniljasokeria.
Vatkaa munat & sokeri kuohkeaksi, kiinteäksi vaahdoksi.
Laita uuni 175 asteeseen.
Sihtaa jauhoseos siivilän läpi ja sekoita rauhallisesti nuolijalla seosta. Tässä kannattaa olla säntillinen, eikä oikoa. ;)

Voi-korppujauhota 26cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka ja kaada seos siihen.
Paista uunissa 40min. Älä käy availemassa uuninluukkua kesken kaiken! ;)

Tämän kakun väliin tuli vadelmia ja 1prk Flora Vispiä ja 2 purkkia rahkaa. Seoksen maustoin aavistuksella sokeria & vaniljasokeria.
Päälle tein siis perinteisesti kinuskin. Annoin kakun levätä kinuskin laittamisen jälkeen jääkaapissa yön yli.
Aamulla ennen kuutta silmät ristissä pursottelin reunat kuohukermalla, koska se on maukkain vaihtoehto mielestäni.
Koristelin karhunvadelmilla ja ripottelin vähän sinisenkimmeltäviä koristerakeita reunoille.

perjantai 17. elokuuta 2012

Mehevä mustikka-murupiirakka

Valitettavasti joudun nyt postaamaan ilman kuvaa. :(
Piirakka meni parempiin suihin ennen kuin minun tuli mieleen edes ottaa kameraa esille. Toisaalta se kertoo siitä, että herkullista oli! ;)


Otan kuvan kyllä, kunhan seuraavan kerran tätä herkkua teen.
Siihen asti saatte tyytyä pelkkään reseptiin:

Pohja:

2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
200 g voita
7 dl vehnäjauhoja

Tämä osuus vain osaan taikinaan:
2 dl (kirnu) piimää tai kermaa
1 kananmuna

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sulata voi. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja lisää sitten sulanut voi. Sekoita hyvin. Jätä isompaan kulhoon 3/4 taikinasta ja laita loppuosa erilliseen kulhoon odottamaan käyttöä. Lisää isompaan taikinapohjaan 1 muna ja 2 dl piimää. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille.

Täyte:

5-6dl (tuoreita) mustikoita

2 purkkia rahkaa (toinen voi olla maustettu rahka, esim. sitruuna)
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Ripottele mustikat pohjan päälle.

Sekoita täyterahkan ainekset keskenään ja levitä se mustikoiden päälle. Murustele lopuksi koko komeuden pinnalle taikinasta kulhoon odottamaan jätetty seos.
Paista 200 asteessa 25-30 min. 

torstai 9. elokuuta 2012

Kolme kinuskikakkua

Tästähän tulee kolmen koon juttu: Kolme KinuskiKakkua! :D

Eli tässä kolme erilaista kinuskikakkua eri vuosilta.

Ensimmäinen (ja suurin) on tämän vuoden helmikuulta, kun vein kuorolleni kahvien kera kakun minun ja mieheni naimisiinmenon kunniaksi (kuoroni oli kirkossa laulamassa ja halusin heitä kiittää):


Tämä kakku on rakennettu kolmesta kääretorttupohjasta. Välissä on kermarahkaa, vadelmahilloa ja pakastevadelmia. Päällä mansikkatomusokerilla maustettua kermavaahtoa ja päällä itse keitelty kinuskikastike.

Kakkoskakun tein 2011 miehen vanhalle työpaikalle läksiäiskakuksi:


Tässä 5 munan sokerikakkupohja, välissä jälleen kermarahkaa, mulberry-hilloa ja villivadelmia. Päällä hieman paksumpi, toffeemaisempi kinuski, sitruunamelissan lehtiä ja puutarhavadelmia.

Kolmoskakun olen tehnyt 2008 miehelle isänpäivänä (miehen poika auttoi koristeluissa, joita ei vielä kuvassa näy):


Tämä kakku on pienin, 3 munan kakkupohja. Välissä oli mansikkamoussea Hellapoliisin tapaan:

7 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 -2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300 g mansikoita soseutettuna


Kaalilaatikko


Kaalilaatikko on paras laatikkoruoka, minkä tiedän.

Tästäkin ruuasta on monta koulukuntaa, niinkuin varmasti kaikista peruskotiruuista. Minulle sopii porkkanallinen tai porkkanaton versio, kaalilaatikon kanssa kelpaa puolukkahillo tai raejuusto (molempi parempi!), mutta kermaa tai munamaitoa kaalilaatikkoon ei mielestäni tule. ;)

Teen kaalilaatikon monien muiden perusruokien tapaan näppituntumalla, mutta jonkinlaisen reseptin yritän siitä tuntumasta kirjoitella:

1 kg valkokaalia
2 isohkoa sipulia (käytän yleensä punasipulia)
2 valkosipulin kynttä
600g sika-nautajauhelihaa
2dl keitettyä riisiä (puuroriisiä, pitkää riisiä tmv.)
5-6 dl lihalientä
nokare voita & loraus öljyä paistamiseen
suolaa, pippuria
2rkl siirappia

Kuullota silputtu sipuli & valkosipuli voi-öljyseoksessa isossa kattilassa.
Lisää joukkoon pikkuhiljaa kaali muutamassa erässä.
Lisää lihaliemi ja siirappi, anna hautua.

Keitä riisi.
Paista jauheliha, mausta se suolalla ja pippurilla.

Yhdistä seokset isossa uunivuoassa. Ripottele pinnalle hieman korppujauhoja ja muutama nokare voita.
Paista 175 asteessa 1,5h.
Nauti!

Apple Pie



Tämä on tällainen Mummo Ankan omenapiiras-tyylinen viritelmä.
Osviittaa ohjeeseen otin sieltä täältä, mm. Kinuskikissalta otin tuon pohjan ohjeen ja vinkin kannen kuviointiin, mutta eipähän minulla niin kaunis piiras tullut. :) Onneksi ei ollut piiraiden kauneuskilpailut! Maku oli silti verraton vaniljajäätelön kanssa, nam!

Pohja:
150g voita tai margariinia
1dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1/2 dl kylmää vettä

Sekoita ensin keskenään kuivat aineet. Sitten lisää rasva, nypi se kuivien aineiden joukkoon niin, että saat murumaisen seoksen. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin n. tunniksi. Valmista täyte sillä aikaa.

Täyte:
1 kg omenoita (ei pehmeä/makea lajike)
1 rkl voita
1/2 dl muscovado-sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2tl vaniljasokeria
1-2 tl kanelia
ripaus suolaa makuja taittamaan
2 rkl sitruunamehua
3 rkl perunajauhoja
(& 1 kananmuna voiteluun)

Lämmitä voi kattilassa. Lisää kuoritut ja paloitellut omenat sekä muut aineet, paitsi perunajauhot.
Anna poreilla n. 20min välillä sekoitellen miedolla lämmöllä.
Siirrä kattila levyltä ja anna hieman jäähtyä. Sekoita joukkoon perunajauhot.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Ota taikina jääkaapista ja jaa se 2 osaan. Kauli pohja jauhotetulla alustalla ohueksi ja kippaa se vuokaan. Leikkele ylimääräiset mahdolliset reunat siistiksi. Kaada täyte pohjan päälle. Kauli sitten kansitaikina. Minä otin toisen foliovuoan, jota käytin muottina, kun leikkasin veitsellä taikinan sopivan kokoiseksi. Tee viiltoja tai koristekuvioita ja kippaa kansi päälle. Painele vielä reunat tiiviisti yhteen ja voitele kananmunalla.

Paista uunin alatasolla tunnin verran, mutta laita folio päälle, kun pinta alkaa olla saanut kauniisti väriä, ettei kärvenny! :)

Broiler-halloum-vuoka


Kuvassa vuoka menossa uuniin. :)



4 kpl marinoimattomia broilerinfileitä
8 siivua pekonia
mausteita (minulla: suola, mustapippuri, rosmariini, valkosipulijauhe, hunaja)

Mausta broilerinfileet ja kääräise pari pekonisiivua jokaisen ympärille.

Lisänä vuoassa:
1 sipuli
1 rasia kirsikkatomaatteja
halloumia
mausteita (valkosipulijauhe, mustapippuri, timjami)

Paista 180 asteisessa uunissa tunnin verran ja raikkaan salaatin kanssa ääntä kohden! :)

P.S. Kelpaa myös karppaajille. (hunajanhan voi jättää toki poiskin, laitoin sitä ihan pienen lirun!)

Cookie pops


Tein ensimmäistä kertaa Cookie popseja eikä niistä tullut kovinkaan nättejä, idea oli kiva, mutta toteutus ei vain onnistunut. :/

Näitä on tehty todella monissa blogeissa ja niistä on vaikka minkälaisia hienoja versioita olemassa. Tässä nyt kuitenkin minun tekemäni resepti:

1 pkt Pirkka Daniela-mustikan makuisia täytekeksejä
1 rs (200g) vaniljanmakuista tuorejuustoa
200g valkosuklaata (+ sinistä elintarvikeväriä)
70g tummaa suklaata

Erottele ensin keksien täyte erilleen kekseistä (säästäen sen). Murskaa keksit  (esim. monitoimikoneella) hienoksi ja sekoita joukkoon täyte sekä tuorejuusto. Tee tasainen massa.
Pyörittele sitten kostein käsin pieniä palloja ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Sulata valkosuklaa joko vesihauteessa tai varovasti mikrossa sulatellen, välillä sekoitellen. Sekoita sulaan suklaaseen elintarvikeväri (halutessasi).
Dippaa esim. haarukkaa apunakäyttäen pallot suklaaseen tai valuta suklaata palleroisten päälle. (Tämän osion sössin itse!)
Laita taas jääkaappiin jähmettymään.
Sulata tumma suklaa ja spritsaa sitä sikin sokin popsien päälle. Asettele popsit tarjolle esim. pieniin makeisvuokiin.

Kylmäsavuporomöttöset


Myönnettäköön, että kuva näyttää kammottavalle, mutta suussa nuo maistuivat herkullisille. :)

1 pkt valmista ruistaikinaa
1 prk säilykepersikoita (mehussa)
200g kylmäsavuporoa
125g sinihomejuustoa
(emmentalraastetta, mausteita)

Kauli taikina sulaneena isoksi levyksi. Kuutioi säilykepersikat pieniksi kuutioiksi, silppua kylmäsavuporo ja murusta sinihomejuusto. Ripottele taikinalevyn päälle tasaisesti (jätä toiselle pitkälle sivulle vähän tilaa). Ripottele halutessasi hieman juustoraastetta ja mieluisia mausteita päälle.
Rullaa kääretortun tapaan ja leikkaa n.4cm levyisiä paloja, jotka asettelet uunipellille.
Paista 200 asteessa 25 min.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mikä kukka?

Elikkäs Nenna ei ole mikään hortonomi ja muutenkin viherpeukalo on asettautunut lähelle kämmenen keskikohtaa. Kesäkukista ne tavallisimmat handlaan kyllä, mutta mm. huonekasvit eivät tunnu pärjäävän minun kanssani, nyyh!

Joka tapauksessa koko kesän olen hoitanut kukkasiani parvekkeellamme, mutten ole yhtä lainkaan tunnistanut, eli kysymys kuuluu, mikähän kukka mahtaa kyseessä olla - anyone?  (ko. kukka siis etualalla harmaassa ruukussa)


Kukka menestyi ihan mukavasti, teki kahdesti  kauniit kukatkin toukokuusta tähän päivään, kunnes ilmeisesti hukutin sen (rakkauteen)... :(


Kinkku-omena-homejuustopiiras


Yleensä yhdistetään kinkun ja homejuuston kaveriksi ananas, mutta tällä kertaa
laitoinkin sen sijaan omenaa ja lopputulos oli - todella hyvä!

Piiraspohja:
3 dl vehnäjauhoja
vajaa tl suolaa
100g voita
kananmuna
vajaa rkl kylmää vettä

Yhdistä ensin jauhot ja suola, jonka jälkeen nypi voi joukkoon (voin ei tarvitse pehmetä huoneenlämpöön).
Sekoita joukkoon kananmuna. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi.
Kauli tai painele pohja mieleiseksesi, minulla oli tuollainen perinteinen 24cm halkasijaltaan oleva piirasvuoka.

Täytteet:
1 pss kinkkukuutioita
1 iso vihreä omena pieniksi kuutioiksi
1/2 palaa sinihomejuustoa (minulla taisi olla Pirkka tmv., Aura on mielestäni tällaiseen liian mietoa, vaikka muuten hyvää onkin)
1 dl emmental-raastetta
2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
mausteita maun mukaan (itse käytin: mustapippuri, valkosipuli, oregano ja ruohosipuli)

Kaikki sekaisin ja pohjan päälle.
Paista 200 asteessa puolisen tuntia tai kun näyttää ja tuoksuu valmiilta!

Lohikeikauskakku

Tämä resepti on suoraan Kinuskikissalta, joten kunnia menköön hänelle! :)
Suosittelen kokeilemaan esim. voileipäkakun tai suolaisen piirakan tilalle joskus, on nimittäin helppouden lisäksi aivan älyttömän hyvää. :P


Päällä olevan tomaattiruusun ohjeenkin löydät esimerkiksi Kinuskikissalta.
Minä kokeilin tuollaista aivan ensimmäistä kertaa ja jotenkinhan se onnistui, en ole mitenkään kovin taitava tuollaisessa, mutta ilmeisesti harjoittelu tekisi mestarin...tai ainakin paremman?! :D

Kirsikkainen hyytelökakku


Tällainen hyytelökakku tuli keksittyä itse miehen pojan synttäreille, maku sai kehuja, vaikka itse kaipasinkin siihen jotakin...mutten tiedä mitä!? :D

Alla siis kaurakeksi-voiseos-pohja.

Tuorejuustokerros (1.kerros):
3dl vispikermaa
5 liivatelehteä
400g maustamatonta tuorejuustoa
1/2dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunan mehua

Kirsikkainen kerros (2.kerros):
n.200g kirsikoita (kivet poistettuna ja pieneksi hakkelukseksi pilkottuna)
1/2dl tomusokeria
1/2dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunanmehua

Kaakaokiille (päällikerros):
3 dl maitoa
1dl kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
vajaa desi sokeria
3 liivatelehteä

Tee 1. ja 2. kerrokset niin, että vispaat ensin kerman, maustat sokereilla, vatkaat tuorejuuston sekaan (kirsikat käännellään tähän seokseen). Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja kiehauta sitruunanmehu, johon nopeasti sekoitat liivatteet. Lisää seoksiin.
Anna jokaisen kerroksen hyytyä kylmässä ennen seuraavan lisäämistä!

Kaakaokiille on helppo:
laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita muut ainekset kattilaan ja kiehauta. Ota liedeltä ja sekoita liivatteet. Jäähdytä esim. vesihauteessa kädenlämpöiseksi ja kaada hyytyneen kirsikkaisen kerroksen päälle.
Laita koko komeus kylmään.

Lopuksi vielä koristelin kermapursotuksilla, ylijääneillä kirsikoilla ja tummalla suklaalla. :)

Sitruuna-marenkipiirakka

Tein muutama viikko sitten sitruuna-marenkipiirakkaa, jota olen monesti halunnut tehdä, mutta en jostain syystä ole saanut tehdyksi.
Olihan se herkullista, vaikka vähän oikaisinkin reseptissä! ;)


Pohjana käytin siis kaupan valmista piirakkapohjaa, taisi olla Myllyn paras.
Pohjan siis esipaistoin 200 asteessa vartin verran.

Sitruunakiisseli:

1,5dl vettä
1,5dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja (vois kai käyttää maizenaakin?)
3 keltuaista
1 isohkon sitruunan mehu sekä sitruunankuorta raastettuna

Ainekset kattilaan ja sekoitellaan kuumentuessa, kunnes seos sakenee.

Levitä hieman jäähtyneenä pohjan päälle.

Marenki:
1,5dl sokeria
4 valkuaista

Vatkaa marenki kovaksi vaahdoksi, laita pursotinpussiin ja pursottele mieleiseksesi tai oikaise ja lado kulhosta suoraan kiisselin päälle ja levittele lastalla.
Laita 175 uuniin koko komeus ja tarkkaile, kunnes marenki saa väriä (5-10min.).

Herkkua!

tiistai 7. elokuuta 2012

Nennanleimauksen uusi koti

Heipä hei kaikille uusille ja vanhoille blogitutuille! :)

Minullahan siis, kuten monella muullakin vuodatuksen bloggaajalla, meni into täydennellä 2009 vuodesta lähtien poistuneita kuvia postauksiin. Ehdin kirjoitella vuodatuksen Nennanleimaus-blogia viitisen vuotta, mutta täältä alkakoon uusi Nennanleimauksen kausi!

Blogi sisältää pääosin ruoka- ja leivontareseptejä, mutta välillä hairahdutaan muihinkin juttuihin.
Itse olen 29-vuotias musiikkipedagogi ja ruoanlaitto on mukavaa ja mielenkiintoista, välillä tosin arjen tiimellyksessä vain pikkupakko ja leipomisessakin olen ihan tavistasolla, täältä et siis löydä huikeita konditoria-tason piperryksiä. ;)

Tervetuloa siis seurailemaan, mitä tuleman pitää!