perjantai 31. elokuuta 2012

Kinuskikakku nro.4


Noniin, 4.kerta toden sanoo? :D
Tuli jälleen tehtyä kinuskikakkua, oikeastaan taitaa olla enemmänkin kuin 4.kerta, mutta kuvia en ole useammasta ottanut.

Tässä on 5 munan kakkupohja. Yleensä saatan kinuskikakkuihin tehdä pohjan, jossa on perunajauhojakin, mutta koska niitä ei ollut, pärjättiin pelkillä vehnäjauhoilla.
Tein pohjan siis "lasi-menetelmällä": tarvitaan kaksi lasia. Riko 5 huoneenlämpöistä munaa toiseen lasiin ja toiseen sokeria saman verran. Kaada sokeri kulhoon ja laita vielä vehnäjauhoja tyhjättyyn lasiin. Sekoita vehnäjauhoihin 1 tl leivinjauhetta ja 1tl vaniljasokeria.
Vatkaa munat & sokeri kuohkeaksi, kiinteäksi vaahdoksi.
Laita uuni 175 asteeseen.
Sihtaa jauhoseos siivilän läpi ja sekoita rauhallisesti nuolijalla seosta. Tässä kannattaa olla säntillinen, eikä oikoa. ;)

Voi-korppujauhota 26cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka ja kaada seos siihen.
Paista uunissa 40min. Älä käy availemassa uuninluukkua kesken kaiken! ;)

Tämän kakun väliin tuli vadelmia ja 1prk Flora Vispiä ja 2 purkkia rahkaa. Seoksen maustoin aavistuksella sokeria & vaniljasokeria.
Päälle tein siis perinteisesti kinuskin. Annoin kakun levätä kinuskin laittamisen jälkeen jääkaapissa yön yli.
Aamulla ennen kuutta silmät ristissä pursottelin reunat kuohukermalla, koska se on maukkain vaihtoehto mielestäni.
Koristelin karhunvadelmilla ja ripottelin vähän sinisenkimmeltäviä koristerakeita reunoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti