torstai 9. elokuuta 2012

Kolme kinuskikakkua

Tästähän tulee kolmen koon juttu: Kolme KinuskiKakkua! :D

Eli tässä kolme erilaista kinuskikakkua eri vuosilta.

Ensimmäinen (ja suurin) on tämän vuoden helmikuulta, kun vein kuorolleni kahvien kera kakun minun ja mieheni naimisiinmenon kunniaksi (kuoroni oli kirkossa laulamassa ja halusin heitä kiittää):


Tämä kakku on rakennettu kolmesta kääretorttupohjasta. Välissä on kermarahkaa, vadelmahilloa ja pakastevadelmia. Päällä mansikkatomusokerilla maustettua kermavaahtoa ja päällä itse keitelty kinuskikastike.

Kakkoskakun tein 2011 miehen vanhalle työpaikalle läksiäiskakuksi:


Tässä 5 munan sokerikakkupohja, välissä jälleen kermarahkaa, mulberry-hilloa ja villivadelmia. Päällä hieman paksumpi, toffeemaisempi kinuski, sitruunamelissan lehtiä ja puutarhavadelmia.

Kolmoskakun olen tehnyt 2008 miehelle isänpäivänä (miehen poika auttoi koristeluissa, joita ei vielä kuvassa näy):


Tämä kakku on pienin, 3 munan kakkupohja. Välissä oli mansikkamoussea Hellapoliisin tapaan:

7 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 -2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300 g mansikoita soseutettuna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti